Kolmannessa blogissa pyydettiin pohtimaan, minkälainen on kiinnostavan kielioppitunnin rakenne. Ainakaan se ei ole sellainen, jonka parissa itse jouduin kielioppia opettelemaan alakoulussa. Istuimme tiukasti pulpeteissamme, pänttäsimme yksin. Jos oikein hyvä tuuri kävi, saatoimme lukea yhdessä kielioppiasian ytimen kirjasta. Kaikki tehtäväkirjan tehtävät tehtiin tunnollisesti koulussa tai kotona läksynä. Tylsää ja yksinäistä hommaa siis!
Tehtävänanto esitteli perinteisen kielioppirupeaman rakenteen, ja mielestäni siinä on paljon hyvää. Sen vuoksi tarkastelen kielioppitunnin rakennetta sen avulla. Totta kai taitava opettaja osaa tilanteen ja aiheen mukaan vaihdella järjestystä tarvittaessa, mutta yleisesti ottaen nuoren opettajan on helppo tukeutua tähän rakenteeseen.
Koen, että motivointi on ehdottomasti yksi tunnin tärkeimmistä hetkistä, varsinkin kun opetellaan jotain uutta kielioppiasiaa. Motivoinnin merkitys on herättää lapsen mielenkiinto, esittää vaikkapa joku ongelma, jonka oppilaat pystyvät opetustuokion aikana ratkaisemaan. Motivoinnin tehtävä ei ole mielestäni tarjota suoraa vastausta siihen, mitä opetellaan, vaan se johdattelee aiheeseen ja jättää kysymysmerkkejä matkalle. No, kokemukseni mukaan helposti sanottu, mutta toteutus onkin sitten eri juttu.
Kun siirrytään ilmiön esittelyyn, opettajalla on suuri vastuu siitä, että esittely on selkeää – tapahtui se sitten opettajajohtoisesti tai oppilaskeskeisesti. Jos opettaja on kartalla, oppilaidenkin on helpompi ymmärtää, mistä on kysymys. Toisaalta, kuten olemme huomanneet kurssilla, kielioppiasiat voivat hämmentää hyvinkin paljon.
Monialaisesta harjoittelusta minulle syöpyi mieleeni ajatus siitä, että äidinkielen tunnilla, pitää esiintyä lukemista, kirjoittamista ja puhetta kehittäviä harjoituksia. Lisäisin tähän vielä luovuutta kehittävät harjoitukset. Se onkin aikamoinen haaste, kun oppitunti kestää 45 minuuttia. Itse olen ajatellut asian niin, että kun suunnittelee kielioppijakson sisältämään tasaisesti erilaisia harjoituksia ja menetelmiä, voi joku tunti painottua kirjoittamiseen ja toinen luovuutta ruokkiviin tehtäviin. Pääasia on, että tunnit ovat monipuolisia ja palvelevat monenlaisia oppilaita.
Tiedon syventämisestä haluaisin todeta, että suurin virhe, mitä alakoulussa tehdään, on lasten älyn aliarviointi. On ehkä hyvä aloittaa hyvinkin mekaanisista tehtävistä, mutta kielioppiasian opettelussa tulisi myös syventää lapsen kielioppitajua soveltavilla tehtävillä. Oppilailla on niin paljon potentiaalia, että jos opettaja tarjoilee kaikki vastaukset pureskeltuna, hukataan siinä jotain arvokasta.
Lopuksi vielä arvioinnista. Omana kouluaikanani arviointi suoritettiin aina kirjallisesti. Tämä soveltuukin kieliopin testaamiseen hyvin, mutta se on vain yksi osa arvioinnin janaa. Mitä muita tapoja on? Pystyykö opettaja arvioimaan lapsen osaamista myös opiskelun aikana? Onko oppilaalla valmiuksia arvioida omaa kehitystään? Entäpä taidon arviointi ennen aihepiirin opiskelua?
